Velkajarrukeskustelu käy kuumana julkisuudessa sosialidemokraattien ja vihreiden puoluekokouksien alla. Kun velkajarrusta päätettiin viime syksynä, totesin että kyse on näille puolueille strategisesta virheestä.
Vasemmistoliiton näkökulmasta velkajarrusta on tärkeä keskustella mahdollisimman laajasti, koska realistisempi lähestymistapa julkisen velkaantumisen hoitamiseen vaatii vähintään sosialidemokraattien ja vihreiden kantojen muutosta. Yksin Vasemmistoliitto ei tule kääntämään Suomen talouspolitiikan suuntaa.
Muiden puolueiden keskusteluissa Vasemmistoliittoon viitataan jatkuvasti. Siksi on mielestäni myös perusteltua kommentoida käynnissä olevia keskusteluja ja niissä esitettäviä väitteitä. Itse olen ainakin kannustanut velkajarrukriitikoita myös RKP:ssä, Kokoomuksessa ja Keskustassa. Kuten eri puolueiden lähteet kertovat anonyymisti, aika monet oikeistopuolueetkin pitävät velkajarrun sopeuttamisvaatimuksia ylimitoitettuina ja epärealistisina. Kaikkien puolueiden velkajarrukriitikot, liittykää yhteen!
Tässä viikonlopun alla ajankohtaisen velkajarrukeskustelun viisi virhettä.
- Polarisoiko vasemmistoliitto velkajarru-keskustelua?
Vihreiden Saara Hyrkön mukaan vasemmistoliitto ja kokoomus polarisoivat velkajarrukeskustelua. Hänen Instagram-videonsa mukaan keskustelussa puhutaan velkajarrun johtavan 10 miljardin leikkauksiin, josta siis ilmeisesti vasemmistoliitto pyrkii muita syyttämään.
Tämä väite on harhaanjohtava. Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti nostanut erilaisia keinoja esimerkiksi veroratkaisuista, josta olemme korostaneet haluavamme puhua. Suosittelen esimerkiksi tätä A-studion keskustelua, jossa kansanedustaja Hanna Sarkkinen kommentoi velkajarrua selväsanaisesti. Toistaiseksi Vasemmistoliitto on mielestäni esittänyt konkreettisimmat sopeutuslistat ja korostanut valmiutta keskustella konkreettisista säätöistä.
Olennaista vasemmistolle kuitenkin on, ettei taloutta sopeuteta niin rajusti, että ajaudumme syvenevään leikkausten kierteeseen. Siksi sopeuttamisen täytyy perustua realistiseen käsitykseen, kuinka paljon on ylipäätään mahdollista sopeuttaa kussakin suhdannetilanteessa. Tätä nykyinen velkajarru ei tue.
2. Voiko velkajarrun ikeessä tehdä hyvää ympäristöpolitiikkaa?
Kun velkajarrua puolustetaan sen on esitetty olevan talouden turvavyö. Alun perin tämän käsitteen lanseerasi Kokoomuksen Jukka Kopra ja sen popularisoi sittemmin vihreät kun velkajarrusopu julkistettiin. Viime päivinä vasemmistoa on kritisoitu ”kärjistetyn velkajarrutarinan” luomisesta. Näissä puheenvuoroissa Saara Hyrkkö päätyy puolustamaan ja siten vahvistamaan velkajarrua. Siksi olen kutsunut tätä velkajarrun viherpesuksi.
Viherpesu on hyvä sana, koska se liittyy vasemmistoliiton ja vihreiden jakamiin ympäristötavoitteisiin. On rehellistä myöntää, että velkajarrun vaatimukset ovat tiukemmat kuin jo haitallisen tiukkojen EU:n finanssipoliittisten sääntöjen, joita Euroopan vihreät haluavat muuttaa koska ne rajoittavat vihreää siirtymää. On myös rehellistä myöntää, että ensi vaalikauden 8-11 miljardin euron sopeutus tuottaa oikeita rajoitteita esimerkiksi kestävyyssiirtymän investoinneille ja niiden vauhdittamiselle.
Jos vieläpä uskoo oikeudenmukaisuuden olevan keskeinen kriteeri laajasti hyväksytylle kestävyyssiirtymälle, niin haavoittuvaisiin ryhmiin kohdistettavat sopeutustoimet yhdistettynä aiempaa väkevämpään ympäristöpolitiikkaan (jota uskon vihreidenkin kannattavan) sisältää myös riskejä. Ekologinen jälleenrakennus vaatii myös valtiontalouden liikkumatilaa.
3. Pitääkö velkajarrua puolustaa demokratian nimissä?
Oras Tynkkynen (jota arvostan korkealle) pureutuu Vasemmistoliiton puheenvuoroihin parlamentaarisesta valmistelusta ja demokratiasta. Kiitos Oras tarkasta luennasta! En voi vastata muiden puolesta, mutta itse en koe suurta epäjohdonmukaisuutta näissä puheenvuoroissa. Yritän avata tätä alla.
Velkajarruprosessia kritisoitiin aikanaan ankarasti niin vasemmistoliiton kuin vihreiden suunnalta siitä, että prosessissa neljä suurta puoluetta sopivat päälinjat ja muut joutuivat sopeutumaan huonoon prosessiin ”ota tai jätä” -hengessä.
Aidossa parlamentaarisessa yhteistyössä pelikentän tulee olla reilu alusta alkaen. Nämä laadulliset erot ovat tärkeitä. Parlamentaariset prosessit eivät ole veljet keskenään. Hyvät parlamentaariset sopimukset mahdollistavat laajan keskustelun myös eri puolueiden sisällä sovittavista aiheista . Jos puhumme vuosikymmenien talouskehikosta niin valmistelulle asetettua kiirettä voi syyttää demokratiavajeesta. Ehkä se oli Kokoomuksen tavoitekin.
Velkajarrutyöryhmän lopputuloksen erikoisuus liittyy siihen, että eduskuntaryhmien velkajarrusopimuksen muuttaminen on mahdollista vain ¾ eduskunnan enemmistön turvin. Kokoomus ja perussuomalaiset voivat kovan enemmistövaatimuksen vuoksi yhdessä myös oppositiosta estää järkevät muutokset sopimukseen, vaikka muu Suomi pitäisi muuta lähestymistapaa viisaana. Tässä suhteessa velkajarru ei vertaudu Oraksen muihin esiin nostamiin ja Vasemmistoliitton puolustamiin parlamentaarisiin prosesseihin, kuten Ylen rahoitukseen tai kansalliseen TKI-rahoitukseen. Velkajarrusopimus siis lukitsee eri tavalla kuin tavanomainen parlamentaarinen yhteistyö.
Lukittautuminen julkisen talouden kysymyksissä on myös periaatteellisesti kyseenalaista. Velkajarrusopimus näyttää rajoittavan suhdannepolitiikkaa silloinkin, kun EU:n komissio antaisi sille vihreää valoa tai pitäisi sitä järkevänä. Velkajarrusopimuksessa valtiovarainministeriön valtaa on lisätty, siitä huolimatta, että ministeriön ennusteita ja vaikutusarvioita on kritisoitu laajasti. Kehittämistoimia johtaa valtiovarainministeriön virkahenkilöt. EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat aiemmin muuttuneet ja tulevat muuttumaan jatkossakin. Kansallisen velkajarrun lukkiutuminen on näissä olosuhteissa reaalinen riski.
Haluaako Oras siis tekstillään puolustaa velkajarrun synnyn prosessia tai velkajarrusopimukseen asetettuja lukkoja? Koska siltä se nyt näyttää.
Kuten Oras, olen myös kasvanut kansalaisliikkeissä. Kuten Oras, pidän yhteisymmärrystä, keskustelua ja kaikkien kuulemista tärkeänä. Itse olen näistä lähtökohdista päätynyt pitämään velkajarrusopimusta, finanssipoliittisia tavoitteita ja koko prosessia monin tavoin ongelmallisena.
Oraksen teksti osoittaakin, miten poliittinen polkuriippuvuus toimii. Tekstissä päädytään puolustamaan velkajarrusopimusta ja sen prosessia, vaikka juuri tuota prosessia pidettiin huonona ja tuon sopimuksen muuttaminen olisi monien vasemmistoliiton ja vihreiden yhteisten tavoitteiden kannalta edullista.
Parlamentaarisessa sopimisessa on siis kyse paitsi periaatteesta myös periaatteen toteuttamisesta. Eli laadullisista eroista. Itse ainakin pidän aivan johdonmukaisena, että tätä velkajarrusopua vastustetaan ja kritisoidaan demokratiavajeesta, vaikka parlamentaarista sopimista ja pitkäjänteisyyttä halutaan yleisesti edistää.
Yleisesti Orpon hallituskausi osoittaa, että pienen enemmistön luottamusta nauttivat hallitukset voivat ajaa eri kysymyksissä kapeiden intressiryhmien etua. Siksi meillä toteutetaan kristillisdemokraattien lähi-idän politiikkaa, kokoomuslaista sotepolitiikkaa sekä perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa. Vaikka näissä kysymyksissä kansalliset enemmistöt ovat toisella kannalla. Olisi parempi, jos näitä ja monia muita aiheita ohjaisi vakaiden enemmistöjen politiikka.
Politiikkaa hallitsee edelleen kestämätön lyhytnäköisyys, ja parlamentaarinen sopiminen voi tuottaa pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta. Juuri koska arvostamme parlamentaarista sopimista ja haluamme sitä vahvistaa, niin mikä tahansa parlamentaarinen sopiminen ei Vasemmistoliitolle käy.
4. Oliko velkajarru hyvä strateginen liike
Itseäni ei kiinnosta kovin paljon poliittinen spinnaus siitä, miten kukakin viestinnällisesti asemoituu velkajarrun suhteen. Nämä pelin politiikan -analyysit ovat usein kyynisiä. Minua kiinnostaa tarkastella strategisia kysymyksiä siitä näkökulmasta, miten maailman muuttaminen parempaan suuntaan muuttuu mahdolliseksi.
Tällä hallituskaudella vihreiden ja vasemmistoliiton neuvotteluasemat olivat velkajarrutyöryhmässä heikot. Toivottavasti poliittiset voimasuhteet muuttuvat seuraavissa vaaleissa, jotta velkajarruun liittyvää politiikkaa voidaan muuttaa viisaammaksi. En halua tässä kaivella menneitä. Ratkaisevaa on, miten vihreät ja sosialidemokraatit nyt asemoituvat, ja onko se strategista puolueiden tavoitteiden kannalta.
Omasta mielestäni myös kannattamisen puolelle päätyneiden velkajarrukriitikoiden olisi hedelmällisempää kehystää velkajarru laihana kompromissina, jota pyritään parantamaan heti tilaisuuden tullen. Velkajarrun defensiivinen puolustaminen ei auta sen parantamisessa.
Kuten Saara Hyrkkö aivan oikein toteaa, velkajarrun puitteissa voidaan edelleen valita erilaisia talouspolitiikan suuntia. Näin on, mutta Hyrkön huomio suhdannetilanteen vaikutuksesta lopullisen velkajarrun vaikutuksiin on ongelmallinen. Nykytilanteessa velkajarru ohjaa myötäsykliseen suhdannepolitiikkaan. Eli laskusuhdanteessa lisäpainetta sopeutuksiin ja noususuhdanteessa vähemmän menopainetta, joka näin ollen syventää laskusuhdanteita ja niihin liittyviä ongelmia. On rehellistä myöntää, että velkajarru sisältää myötäsyklisen suhdannepolitiikan riskin.
Sopimuksen tulkinta voi toki muuttua ajan myötä kriittisen keskustelun seurauksena. Mikäli esimerkiksi valtiovarainministeriö ja sen valmistelu muuttuisi merkittävästi, myös kokonaisuus näyttäisi kestävämmältä. Siksi olen itse ehdottanut, että valtiovarainministeriön toiminta pitäisi arvioida kansainvälisen asiantuntijaryhmän toimesta ja sitten uudistaa seuraavalla hallituskaudella. Huonojenkin sopimusten jälkeen maailmaa voi muuttaa paremmaksi, vaikka tiellä olisikin nyt vähän lisää esteitä. Silti niitä sopimuksia on syytä kutsua huonoiksi.
5. Velkajarru ankeuttaa koko talouskeskustelun
Meillä on maassa 11 %:n työttömyys, joka maksaa inhimillisesti ja taloudellisesti valtavasti. (Lukekaa tämä UTAK:n blogi!) Pitkäaikaistyöttömyydestä seuraa kallis lasku, koska työkeskeisessä Suomessa ilman työtä moni voi huonosti. Työllisyyspalvelujen reformien seurauksena työttömyys kuormittaa jo nyt kuntataloutta rajusti.
Pitkän aikavälin julkisen talouden velan kestävyys on tärkeä asia, jonka jakavat kaikki eduskuntapuolueet. Olen silti huolissani, että Suomessa velkajarrun myötä poliittinen keskustelu kiertyy nyt täysin valtavien leikkauslistojen ympärille, eikä akuutille työttömyyskriisille tehdä mitään. Siksi hallitus ei myöskään viimeisessä kehysriihessään tarjonnut lainkaan riittäviä toimia luottamuksen, työllisyyden, rakentamisen tai kotimarkkinoiden tilanteen parantamiseen.
Orpon hallitus on halunnut tarjontareformeilla pakottaa ihmisiä töihin ja töitä hakemaan, vaikka työpaikkoja ei ole. Ongelma on puuttuvassa kokonaiskysynnässä, vaikka hallitus ei tätä tunnista. Tässä suhteessa velkajarrun vaikutus on ollut negatiivinen ja se on siten osa valtiovarainiministeriön tunnistamaa talouden tuntematonta jarrua. Velkajarru heikentää luottamusta, tekee talouskeskustelustamme masentavaa ja syventää laskusuhdannetta. Vaikka sen vaikutusta ei ole syytä liioitella tai vähätellä, niin velkajarrusta tulee silti mieleen muumien Mörkö, jonka varjossa toiveikkuus tehdään turhan vaikeaksi.
Mielestäni keskustelun uudelleen kehystäminen olisi nyt tärkeää. Suomi tarvitsisi rauhallista ja tutkittuun tietoon perustuvaa keskustelua velasta. Velkajarru on viime kädessä oire Suomessa yleisestä moralistisesta velkapuheesta ja velkaan liittyvästä ideologisesta jyrkkyydestä. Maassamme järkevä, pitkäjänteinen ja kestävä talouspolitiikka on vähemmän tärkeää kuin velan torjumiseen liittyvä moraaliposeeraus.
Jos velasta haluttaisiin puhua toisin, niin Suomessa mietittäisiin miten eurooppalaisten valtioiden rakenteellisten alijäämien ongelmaa voitaisiin yhdessä ratkaista. Ongelmat kun ovat sitkeitä. Niihin liittyy valtioiden välinen verokilpailu, EU:n epäonnistunut talouspolitiikka finanssikriisistä alkaen sekä joukko muita rakenteellisia valuvikoja.