Lähivuosikymmenet ovat Suomessa talouspoliittisesti kuin nuoralla tanssimista. Suurten ikäluokkien hoivantarpeesta tulisi selviytyä, vaikka käsipareja on vähän. Kestävyyssiirtymän vaatimat investoinnit pitäisi rahoittaa, kun fossiilisiin nojautuminen tai luonnonvarojen tuhlaaminen ei enää käy. Panostuksia tarvitaan lisäksi puolustukseen ja koulutukseen.
Kyseessä on vaativa yhtälö, vaikka Suomessa onkin paljon hyviä edellytyksiä onnistua. Siksi valtion nettovelan lyhentäminen juuri lähivuosina voi olla mahdoton vaatimus. Oikeampi tavoite olisi siksi velkakestävyys ja velan määrän vakauttaminen, joka sallii joustavuuden laskusuhdanteissa. Minja Koskela on arvioinut velkajarrun yksityiskohtia tarkemmin ja todennut hyvin, että velkajarru on ”joko tarpeeton tai tarpeettoman haitallinen”.
Velan lyhentämiseen sitoutuminen EU-vaatimuksia nopeammin kansallisessa velkajarrussa tarkoittaa vääjäämättä, että rahaa yllä kuvatuille investoinneille ja sosiaalimenoille uupuu. Saavatko kestävyyssiirtymä ja hyvinvointipalvelut väistyä velkajarrun ja puolustusmenojen kasvun ristipaineessa?
Nyt sovittu velkajarru on kireämpi kuin EU:n sitovat budjettisäännöt. Myös näihin EU:n sääntöihin liittyy merkittäviä ongelmia, ja ne ovat monen mielestä liian kireät ja estävät siten kestävyyssiirtymän riittävän rahoituksen, niin että sosiaalisesta koheesiosta ja palveluista voitaisiin pitää huolta. Kun kansallisesta velkajarrusta puhutaan, päädytäänkin pitämään EU-sääntelyä neutraalina ja hyvänä lähtökohtana. Sekin on ongelmallista.
Muistellaanpa miten vihreiden europarlamenttiryhmän puheenjohtaja kommentoi EU:ssa näitä EU:n velkasääntöjä, kun he yksimielisesti äänestivät niitä vastaan Euroopan Parlamentissa:
“Emme ikinä tule onnistumaan [kestävyyssiirtymässä] jos sidomme kätemme ja rajaamme kuinka paljon maat voivat investoida EU:n budjettisäännöissä.”
”Meidän tulisi edistää velkakestävyyttä velan vähentämisen sijaan ja poliittisesti priorisoida vihreää siirtymää, sosiaalimenoja ja Ukrainan tukemista”.
“Talouskuri palaa takaisin. Ja tiedätkö mitä talouskurista seuraa? Siitä syntyy äärioikeisto. Siitä syntyy kansallista populismia.”
”Tämän uudistuksen takana on ideologinen pakkomielle, joka priorisoi velan vähentämisen ohi [ekologisten] investointien ja sosiaalimenojen.”
Aika väkeviä sitaatteja. Suomessa taas vihreät markkinoivat nyt EU:n sääntöjä tiukempaa velkajarrua ”talouden turvavyönä” ja ”Suomen talouden tervehdyttämisenä”. Vihreät ovat valitettavasti siirtyneet tässä talouskuripolitiikan viherpesuun. Siirtymä vihreiden EU-politiikan linjasta, jossa ryhmä äänesti yksimielisesti velkasääntöjä vastaan, on outo poliittinen kuperkeikka.
Itselleni oli yllätys ja pieni järkytys, että vihreät lähtivät kannattamaan kansallista velkajarrua. Oras Tynkkysen mukaan oli parempi olla vaikuttamassa, kuin asettua ulkopuolelle. Mielestäni Oraksen tekstissä kuitenkin on riittämiin perusteita, miksi tähän Orpon hallituksen petaamaan prosessiin ei olisi tullut lähteä mukaan. Tynkkysen mukaan isoja päätöksiä tehtiin ”liian kireässä aikataulussa ja liian niukoin tiedoin”. Pohjalla oli hallituksen oma lakiesitys.
Olisi ollut järkevämpää vaatia kunnon parlamentaarista prosessia alusta alkaen, joka olisi myös oikeudellisesti selkeämmällä pohjalla. Oppositiossa vihreät ja sdp päätyvät tässä näytelmässä ”hyödyllisen hölmön rooliin”, ja mielestäni tämä on molemmilta ryhmiltä suuri strateginen virhe. Orpon hallitus on ollut kiinnostunut yhteistyöstä lähinnä tässä ainokaisessa kysymyksessä, mutta ilmeisesti vihreille kestävyyssiirtymä oli tässä kohtaa vähemmän tärkeä kuin yhteistyökyvyn osoittaminen. Käsittämätöntä mutta totta – Orpon hallitus onnistui myymään sdp:lle ja vihreille tulipalokiireen sopia laajapohjaisesti vuoden 2031 jälkeisen ajan finanssipolitiikan tavoitteista. Lauri Holappa on mielestäni hyvin kirjoittanut, että kansanedustajat eivät näytä tietävän mitä tekevät. Esitys on myös oikeudellisesti ongelmallinen.
Ymmärrän, miksi Kokoomus haluaa Suomeen velkajarrun. Hallituksen ohjelma on perustunut velkaantumisen vähentämiseen, mutta Orpon hallitus on ennätysleikkauksista huolimatta lisännyt julkisen talouden alijäämää ja aiheuttanut työttömyyskriisin. Osasyy tähän paradoksiin on leikkausten haitallisten talousvaikutusten aliarvioiminen ja samanaikaiset varakkaille/suurituloisille suunnattavat veronalennukset. Velkajarrulla hallitus voi nyt esiintyä proaktiivisena ratkaisun tarjoajana, vaikka sen oma politiikka on epäonnistunut kokonaisvaltaisesti. Kokoomus on myös osoittanut kykenevänsä ohjaamaan valtiovarainministeriön valmistelutyötä, joten sille sopii hyvin Valtiovarainministeriön aseman vahvistuminen velkajarrun myötä. Muiden puolueiden näkemystä en rehellisesti sanottuna ymmärrä.
Hallitus ei tee mitään ympäristötavoitteiden kuten ilmastolain toteuttamiseksi ja kestävyystavoitteet ovat karkaamassa. Velkajarrun myötä kestävyyssiirtymän edellytykset ovat entistä heikommat myös pidemmällä aikavälillä. Siksi toivon, että mahdollisimman moni vihreistä ja sosialidemokraateista kerää rohkeutta ja äänestää velkajarrua vastaan. Automatka käsijarru pohjassa ei onnistu, ja neuvoteltu velkajarru uhkaa muodostua vastaavaksi esteeksi kestävyysmurrokselle.